Parempi roska pussissa kuin 10 luonnossa
Huhtikuussa 2023 järjestimme yhdessä kumppanimme HP:n kanssa Roskaton huhtikuu-kampanjan siistin luonnon ja puhtaiden metsien sekä vesistöjen puolesta. Pyysimme ihmisiä lähtemään ulos lähimaastoon ja poimimaan lumen alta paljastuvia roskia. Lisäksi kehotimme heitä lähettämään meille kuvan saalistaan sekä kertomaan oman paikkakuntansa ympäristön siisteydestä. Otoksia ja tarinoita roskalenkeiltä ympäri Suomen tuli runsaasti. Kiitos aivan jokaisesta 💕
Oli mahtavaa nähdä, kuinka innolla asiakkaamme, seuraajamme, yhteistyökumppanimme, naapurit ja kadunmiehet ottivat osaa ja keräsivät roskia pihoista, ojista, tien laitamilta ja aivan joka paikasta sieltä minne roskat eivät kuulu.
"Hienoa, että roskien kerääminen koskettaa ja kiinnostaa suomalaisia. Se osoittaa, että yksilön halu torjua ilmastonmuutosta ja pitää luonnosta huolta on todellinen. Moni meistä on selkeästi ymmärtänyt, että yhdenkin ihmisen panoksella on merkitystä ja että voimme osoittaa esimerkkiä esimerkiksi tuleville sukupolville ja monille muille kansakunnille puhtaan luonnon merkityksestä meille kaikille" iloitsee Jouni Salo, HP:n Supplies Sales Manager.
Roskaa kertyy luontoon valitettavasti edelleen valtavia määriä. Esimerkiksi maailman meriin päätyy vuosittain 6,4–8 miljoonaa tonnia jätettä, josta suurin osa on muovia. Tästä on suuri haitta maapallon eliöstölle. Lopulta ihmisen aiheuttama luonnon roskaaminen osuu myös ihmiskunnan omaan nilkkaan. WWF:n tutkimuksen mukaan saamme elimistöömme viisi grammaa muovia viikossa, eli noin yhden pankkikortin sisältämän muovimäärän verran.
Roskaton huhtikuu-kampanjamme osallistujien satoa
Seuraajamme ympäri Suomen panivat hihat heilumaan ja moni ilahdutti meitä myös lähettämillään roskasaaliskuvillaan ja -kertomuksillaan. Julkaisemme tässä näistä muutamia.
Sari Luhangasta keräsi komeat kolme kassillista roskaa ja kirjoitti meille näin:
Katariina puolestaan keräsi hetkessä pussin täyteen roskia ja kertoo Piippolan roskatilanteesta näin:
"Maantien varrelta pussi täyttyi nopeasti tupakantumpeilla, tölkeillä, kertakäyttökahvikupeilla, autosta irronneista erinäisistä osista (esim palasia vinkkarista) yms... Inhottavimpia koiran kanssa lenkkeillessä oli nähdä rikkoutuneiden pullojen lasinsiruja. Varovasti kerättynä sain nekin tienreunalta pois. Kyllä tulisi kiire eläinlääkäriin, jos koira teloisi tassunsa niihin. Useimmiten kerään roskia taskuihin, mutta jatkossa pyrin muistamaan ottamaan pussin mukaan! Taskut täyttyvät nimittäin todella nopeasti."
Senja teki hyvän teon Pirkanmaan seudulla, Kangasalalla, ja keräsi roskia pyörälenkillään:
" Kangasalan Vehkajärventien varrelta noin 2 km matkalta löytyivät nämä roskat, kun olin pyörälenkillä. Olisi ollut vielä muitakin, mutta pussit loppuivat kesken."
Roskakeppi, työhanskat ja roskapussirulla kiitokseksi
Sarille, Katariinalle ja Senjalle sekä muutamalle kymmenelle muulle kuvansa ja roskatarinansa lähettäneille lähtee kiitoksena osallistumisesta HP:n sponsoroima roskien keräyssetti; roskakeppi, työhanskat ja rulla ekologisia, biohajoavia roskapusseja. Kaikille palkinnon saajille ilmoitamme asiasta henkilökohtaisesti. Kiitos vielä jokaiselle roskankerääjälle.
Kannustamme ja toivomme tietysti, että kansalaiset jatkaisivat innokkaasti, paitsi tietysti roskien kierrättämistä ja keräämistä niille tarkoitettuihin paikkoihin, myös karkuteille päässeiden roskien keräämistä ympäristöstä. Esimerkiksi YLE:n järjestämä Miljoona roskapussia-kampanja, jossa on tarkoituksena kerätä miljoona roskapussillista roskia luonnosta, on käynnissä edelleen ja toukokuun loppupuolella 2023 kasassa on noin 143 000 roskapussia. Vielä on siis matkaan miljoonaan pussiin!
Wulff ja HP aikovat jatkossakin järjestää kampanjoita puhtaamman ympäristön puolesta. Seuraa somekanaviamme sekä Wulff.fi sivustoa, sillä tämä suosittu roskankeruutempaus tulee taatusti jälleen!