Post-it-lappu ja hauskat käyttövinkit
Kukapa meistä ei olisi joskus raapustanut jotain tuohon pieneen, usein neliön muotoiseen, värikkääseen lappuun, jonka yhdellä sivulla on liimapinta ja joka niin ihanasti sujahtaa kirjan sivuun, työpöydän kulmaan, koneen reunaan tai vaikka jääkaapin oveen? Varmaan aika moni meistä, sillä aitojen ja alkuperäisten Post-it-lappujen valmistaja, 3M, myy arvioilta noin 50 miljardia yksittäistä Post-it-muistilappua vuodessa. Maailmassa arvellaan tämän jutun kirjoitushetkellä olevan noin 8 miljardia ihmistä, joten leikkisästi ajateltuna voidaan ajatella, että jokainen meistä vauvasta vaariin ja Afrikasta Antarktikselle käyttää vuodessa noin kuusi post-it-lappua omien merkintöjen ja viestien kirjoittamiseen.
Testailimme Wulff-talossa erilaisia Post-it-lappujen klassisia ja moderneja käyttötapoja ja kirjoitimme ne vinkiksi muille tähän juttuun.
1. Heippalappu joka pysyy
Perinteinen heippalappu on suomalaisille tuttu ja turvallinen tapa viestiä lähimmäiselle varsinkin sellaisista asioista, joista ei uskalla suoraan sanoa toiselle ihmiselle. Tällaiseksi asiaksi voi toimisto-olosuhteissa muodostua esimerkiksi tiskikoneen täyttö. Tiedäthän ne yhdet ja samat tyypit, jotka eivät viitsi laittaa koskaan kuppiaan suoraan koneeseen, vaan luulevat, että äiti on toimistolla töissä ja siivoaa jäljet. Näissä kinkkisissä tilanteissa, kokeile laittaa lappu astianpesukoneen yläpuolella tai viereen, johon kirjoitat vaikka ”Muista laittaa likainen kuppisi astianpesukoneeseen, kiitos 🙂”. Tällaiseen tarkoitukseen Post-it toimii oivallisesti. Post-it lapun iloinen väri auttaa hymynaamahymiön käytön lisäksi tuomaan viestiin tiettyä kepeyttä, samalla kun sticky notesin liimapintaa varmistaa, että painava sanoma pysyy paikoillaan tiskikoneen vieressä.
2. Kehuseinä Post-it-lapuista
Esimerkiksi toimiston vessa, eteinen tai vaikka neukkari voi olla oivallinen paikka rakentaa niin sanottu Kehuseinä. Valitse sopiva seinä ja kirjoita siihen kyltti tai muuten merkkaa kyseinen seinä viestillä: ”Kehuseinä” - jätä positiivinen palautteesi tähän!". Jätä seinän lähettyville, sopivaan paikkaan, erivärisiä Post-it- lappuja ja iloisen värisiä, erilaisia kyniä ja tusseja. Kirjoita muutama lappu esimerkiksi siitä, miten seinää on tarkoitus käyttää. Tässä muutamia ideoita ensimmäisiin lappuihin ”Erityisen hyvin keitettyä kahvia tänään, kiitos!”, ”Kiitos mukavasta palaverista Seija” tai ”Olipa hyvin ja nopeasti hoidettu reklamointitapaus asiakaspalvelultamme. Hyvää työtä!”. Jää odottelemaan Kehuseinän vaikutusta. Se lisääntyy mihin, huomio kiinnittyy.
3. Post-it lappu-aivoriihi
Valitkaa joku tiimiänne tai vaikka koko firman porukkaa mietityttänyt ongelma, asia tai useampia asioita. Kirjoittakaa "haasteasiat" tietyn värisille Post-it-lapuille. Jakakaa Post-it lappuja reilu määrä kaikille ongelmanratkaisuun osallistuville. Näihin lappuihin saa jokainen kirjoittaa ratkaisuja tai kehitysideoita, joita kukin keksii kuhunkin ongelmaan. Ratkaisut liimataan ongelman tai haastavan asian päälle pinoon. Valitkaa "ratkaisulapuiksi" erivärisiä tai muotoisia Post-it-lappuja kuin mille "haasteasiat" on merkitty. Värit ja muodot auttavat muistamaan ja hahmottamaan ja pitämään erillään ongelmat ja ratkaisut. Lopuksi käydään läpi anonyymisti läpi ratkaisut ja keskustellaan niistä. Voitte valita paras tai joukon parhaimpia ratkaisuja haastavan asian ratkaisemiseksi.
4. Positiivinen palautteenanto Post-it-lapuin
Tämä Post-it-lappujen käyttötapa on taatusti tuttu monille rippileiriltä, koulusta tai muusta nuoruusajan aktiviteetista, mutta on saattanut unohtua työelämään siirtymisen tohinassa. Jakakaa Post-it lappuja esimerkiksi tiimipäivässä tai vaikka tavallisen toimistopäivänä kullekin tiimiläiselle. Kukin osallistuja kirjoittaa positiivisia asioita työkavereistaan Post-it- lapulle. Lappu kiinnitetään kunkin ihmisen selkään, niin ettei kehun kohde saa tietää, kuka hänestä on sanonut mitäkin. Joskus positiivista palautettakin voi olla vaikea antaa ja ainakin sitä monilla työpaikoilla saattaa jäädä antamatta.
5. Post-it-lappu ja salasana
Klassikko, joka varmaan löytyy lähes joka toimistosta tai ainakin muistikirjan tai kalenterin välistä - Post-it-lappu ja salasana. Post-it lappu, johon on rustattu jokin tärkeä asia, vaikka salasana aulan tietokoneeseen tai jonkun muun yhteiskäytössä olevan työkalun sisään kirjautumiseen. Parhaimmassa tapauksessa tällainen Post-it-lappu on vielä peritty joltakin vanhalta kollegalta ja käsialakin, jolla tärkeä muistettava asia on lappuun kirjoitettu, on kollegan, asiakkaan tai jonkun muun kuin oman itsen kirjoittama. Välillä sattuu niin, että et enää itsekään muista minkä tärkeän paikan salasana viestilappuun on kirjoitettu. Salasanojen kirjoittaminen Post-it-lapulle ei ehkä ole kovin tietoturvallinen eikä muutenkaan se kestävin ratkaisu työyhteisössä ja -elämässä. Kuitenkin Post-it-lapulle kirjoitettavien avainsanojen tai tärkeiden, muistettavien asioiden merkitys on kiistaton. Halusit tai et näihin törmää lähes poikkeuksetta työpaikassa kuin työpaikassa. Jos Post-it-lapulle on merkitty joku muistettava asia, on sitä kätevä siirtää sinne, missä asiaa tarvitaan. Esimerkiksi eteenpäin kalenterissa tai vaikka lähelle nappia jota tulee muistaa painaa tietyssä tilanteessa.
6. Post-it-lappu-pilat
Jos satut työskentelemään oikeiden huumoriveikkojen kanssa, saatat törmätä Post-it-lappu pilaan eli englanniksi sanoitettuna prankiin. Tämä monissa työpaikoissa järjestetty pila perustuu siihen, että esimerkiksi henkilön, joka palaa töihin pidemmältä lomalta, työpöytä, tietokone tai joskus jopa ajoneuvo, jota henkilö tarvitsee työnsä tekemiseen on kauttaaltaan peitetty Post-it-lapuilla. Hauskuus perustunee vaivaan ja aikaan, jonka esineen kuorruttajat ovat käyttäneet peittäessään pilan kohteeksi joutuvan työtarvikkeita, sekä siihen hämmästykseen ja hommaan, jonka työhönsä palaava joutuu näkemään putsatessaan työhönsä tarvittavat välineet jälleen käyttökuntoon. Vaikka Post-it-lappuja onkin tätä nykyä saatavana myös kierrätyspaperista valmistettuina ekoviestilappuina, emme suosittele viestilappujen ja samalla luonnonvarojen haaskausta pilailutarkoituksessa.
UUTTA! Post-it Super Sticky Eco
Post-It® on 3M:n tuotemerkki, jonka tuoteperheeseen kuuluvat viestilaput, index-teippimerkit, luentotaululehtiöt, Isot viestilaput, Vahvat Index-teippimerkit, telineet ja merkkaajat. Saatavilla on monia erivärisiä ja -kokoisia Post-it®-viestilappuja, jotka sisältävät vähintään 30 % kuluttajilta kerättyä kierrätyskuitua. Lisäksi 3M valmistaa sataprosenttisesta uusiopaperista valmistettuja viestilappuja kanariankeltaisina ja joissakin pastelliväreissä. Sataprosenttinen uusiopaperi sisältää 70 % teollisuuden kierrätyskuitua ja 30 % kuluttajilta kerättyä kierrätyskuitua. Myös Post-it®-pöytälehtiöitä on saatavilla 30-prosenttisesti kuluttajilta kerätystä kierrätyskuidusta valmistettuina. Kaikkien Post-it® viestilappujen ja -pöytälehtiöiden alkuperä varmistetaan ulkopuolisen osapuolen tarkistusjärjestelmässä.